kesälukeminen, ukulele

Lukupiireillä on muitakin uhkia kuin kesä. Ja lukemisilla. Onneksi niistä kaikista selviää. Se on heti mainittava, ettei kukaan lukufriikki tuntisi huimausta sellaisesta hämmentävästä ajatuksesta, että lukeminen saattaisi jäädä kokonaan. Huh. Never.

Lukijat ovat sitkeää kansaa. Vaikka he hairahtaisivat silloin tällöin kukkapenkkejä kuopsuttamaan tai mattopyykille määräämättömän pitkiksi kesäisiksi hetkiksi, niin viimeistään syksyn tullen he palajavat jällehen. Kirjojen katveeseen, silmät levänneinä ja muistilokerot siivottuina. Uutuuskirjaluettelot silmissä kiiluen. Päissänsä tilaa uusille kirjatuttavauuksille.

Elämän realiteetteja kuitenkin on, että ajoittain lukemisen määriä voivat vähentää muutkin aktiviteetit kuin kesätouhut.

Itse olen ukulele-koukussa juuri nyt. Soitannollisesti eiku-vaiheessa, mutta silti. Lohdullista on, että tavallaanhan lukeminen jatkuu. Tässä tapauksessa nuottien, tai oikeammin sointumerkkien lukeminen. 

Lukeminen kuin lukeminen. On pääasia. Kuten sanassakin sanotaan. Ja kannattaa vähemmän ahdasmielisesti ajatella.

Aloittelevan ukulelen soittajan sointumerkkirivistöt ovat yksitoikkoista luettavaa C-F-G, tai G-C-D, tai A-D-E… Samat kirjaimet toistuvat kymmeniä kertoja. Uudelleen ja uudelleen, lievästi järjestystä vaihdellen. Toisaalta suomenkielellä enimmäkseen lukevalla kyseiset kirjaimet, A:ta  ja E:tä lukuunottamatta, ovat hyvin vähäisessä käytössä kertomakirjallisuutta lukiessa. Vaikka lukisi käännöskirjallisuuttakin. Joten hyvä niitä on kertailla, etteivät ruostu käyttämättömyyttään. 

Ukulelen soittoon liittyy myös laululyriikoiden luentaa, jota laulannaksikin kutsutaan. Lukemista ei voi siis estää. Edes soitellessa.

Voisikohan siis määritellä, että elämä on lukemista?! Viime kädessä kai on.

Ainakin musiikkielämä on. 

Sivuseikkailija