Plaza

Seuraa sivuista

Lukupiirikutsut

25.4.2012

Lainanpäivä, Kajaanin kirjasto

Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin olin innoissani, kun kirjakaupan lukupiirin aloittamisesta oli päätetty. Myymäläpäällikön kanssa mietittiin reunaehtoja, joita ei ollut onneksi monta: kanta-asiakkuus, kerta kuukaudessa, alennus kuukaudenkirjasta ja kahvit. Ja minun vetovastuuni. Tätähän miä olen aina halunnut!!!

Ensimmäinen kokoontuminen sovittiin elokuulle ja siitä kerrottaisiin myymälän nettisivuilla ja ahkeriksi lukijoiksi tiedetyille asiakkaille kaupankäynnin yhteydessä.

Olin niin tohkeissani unelmani toteutumisesta, että toitotin asiasta ympäri kyliä. Kaikille, jotka vähänkin kirjoista ja lukemisesta saattaisivat välittää, tai vaikkeivät vielä välittäisikään. Kutsuin mukaan kaikkia. Lukupiiri, lukupiiri, lukupiiri pyöri päässäni aamusta iltaan.

Ensimmäisellä kerralla osallistujia oli vähemmän kuin vähän. Yksi minun ystäväni. Täytyy myöntää, että olin hieman pettynyt kaveripiirini tukeen, mutta… Lukupiirin käynnistymiselle annettiin armonaikaa kolme kertaa. Jos lukijoita ilmaantuisi muutama enemmän, se saisi jatkaa.

Toisella kerralla piirissä oli kaksi ystävääni ja yksi paikalle sattunut kirjojen suurkuluttaja. Hieman hirvitti, josko olisin melkein yksin haaveeni kanssa. Kummitätini muistutti kannustavasti, että pioneerityö vaatii uskoa asiaansa. Kolmas kerta sanoi toden. Meitä oli jo viisi ja lukupiirin lähitulevaisuus turvattu. Voi sitä onnenmiärää!

 

Kun muutama kuukausi myöhemmin pääsin sisälle taloon eli restapiksi myymään kirjoja, pidin mainospuhetta yllä varsinkin näytevarastohyllyjen tienoilla. Lukupiiriin tuli pikkuhiljaa uusia ihmisiä. Ensimmäisen vuoden lopulla remmissä oli jo toistakymmentä lukijaa. Jotkut poikkesivat mukana vain kerran tai kaksi, jotkut löysivät meistä oman heimonsa ja jäivät piiriin - ovat mukana tänäkin päivänä.

 

Kaksi suoranaista jäsenbuumia ajoittuu tälle keväälle. Kajaanin kirjasto järjesti Lainanpäivänä lukupiiripaneelin ja siellä innostui mukaan uusia lukijoita. Toinen buumi oli viime viikolla - neljä-viisi uutta lukemisen ystävää ilmoittautui listoille. Jos tilannetta katselisi helikopteriperspektiivistä, luulisi, että ensimmäinen postaukseni tällä areenalla olisi saanut sen aikaan. Eivät he olleet siitä tietoisia, joten lukupiiriaalloilla mennään muista syistä.

 

Tänä tiistaina tuoleja piti kantaa piiriin ennätysmäärä (14).
 

Lukupiirikutsut ovat nyt ihanaa arkea!

 

Lukupiirimyyjä

 

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös