Tänä aamuna Hesari kehotti: Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani!

Eipä mennyt montakaan viikkoa, kunnes palasin takaisin kirjakaupan töihin. Ja miten mieluisaan hommaan!

Aktiivinen lukupiirielämä on tällä kertaa minulta ohi. Tai ainakin olen ottanut aikalisän. 

On jäähyväisten aika. Lyhyt mutta onnellinen aika Suomaisessa kirjakaupassa on eletty ja koettu. Lapsuudenaikainen unelmani täyttyi, eikä se ole ihan pieni asia. Lukijan elämässä.

Leena Krohnin ’Hotel Sapiens’ oli lukupiirin maaliskuun kirja.

Monelle lukupiiriäiselle se oli ensimmäinen Krohn, jotkut olivat lukeneet joskus muinoin ’Tainaron’in tai jotain. Se on sinänsä hämmästyttävää, sillä harvoja kirjailijoita on palkittu niin paljon kuin Krohnia. Hän on saanut niin Finlandia-palkinnon kuin Kiitos kirjasta -mitalinkin - ainakin kymmenen merkittävää huomionosoitusta.

Lukupiirimyyjän työ pyörii lukemisten ympärillä. Vaikka lukupiiri kokoontuukin vain kerran kuussa.

Edellisellä lukupiirikerralla päättämättömyyden kompromissina päätimme lukea kiinalaissyntyisen Yiyun Li’n Kultapoika, smaragdityttö -novellikokoelman.

Viime lukupiirissä meillä oli ongelma. 

Kun tuli aika päättää helmikuun kirjasta, ilmoitin, että aion olla styranki. Että olen päättänyt seuraavan kirjan.

Lukupiiriläiset älliköityivät ja alkoivat ämpyillä. Ettäkö he eivät saakaan päättää…

Yleensä kukaan ei halua päättää, vaikka kantaa ottavat useimmiten hekin, jotka ilmoittavat, etteivät halua ottaa kantaa.

Olin ensin tiukkana, mutta sitten annoin periksi. Varaa on, valinnanvaraa.

Mitä luettaisiin siis?! Hmmm… Noo…. Hmmm…

Lukupiiri ei ollut yhtä mieltä tammikuun kirjasta, Finlandia-voittaja Jäästä.

Kirjailija Mikko-Pekka Heikkinen on Kainuusta kotoisin. Täällä on helvetisti Heikkisiä, toinen puoli Tolosia/Moilasia/Korhosia, riippuen siitä, missä päin Kainuuta ollaan.

Olen antanut itseni huomata, että lukupiirit ovat enemmän naisten juttu kuin miesten. Ainakin ne lukupiirit, joista minulle on ilmineerattu, ovat naisvaltaisia.

Lukupiirejäni vaivaa yksimielisyys.

Dovlatoveista aikanaan pidettiin hyvin paljon. Keskustelu oli yksimielisen hymisevää. Laimeaa. Lukupiirmyyjäkin oli päästellyt kiihkeämpiä innostuksen höyryjä jo sen verran pitkään, että keskustelu lopahti jo ennen kuin kello oli seitsemän - aikaa olisi ollut puoli kahdeksaan. Piti keskustella muusta. Päättelimme yksimielisyyden tekevän hallaa keskustelulle, kun keskenään vain nyökitään ja annetaan kiitoksia.

Menin kai pyörälle päästäni kaikkien kirjojen rakastajien ja kirjalahjojen arvostajien tapaamisista joulun alla. Tämä blogi jäi sivuseikaksi. Tai oikeastaan unohdin sen, melkein kokonaan. En ainakaan saanut sanaakaan kirjoitetuksi.

Viime kerralla järkytin lukupiiriläisiäni.

Lukupiirissä herää ajoittain halu kirjoittaa jollekulle kirjailijalle, tai kustantajalle. Ihailijakirjeitä, kiitoskirjeitä.

Siitä huolimatta, että viisas mies, Martti Lindqvist-vainaa kehotti pitämään idolit idoleina. Antamalla heidän olla senkin päällä. ’Pyhinä’ kuvina.

Lukupiiripersoonallisuudet ovat monet. 

Lukupiiriin saapui nainen matkalaukkuineen. Hän veti perässään yhtä. Toinen oli kirjana matkalaukussa. Dovlatovin ’Matkalaukku’ siis. 

Eilisessä lokakuunpimeässä illassa istuimme kirjojen valossa. Lukupiirissä. Keskellä pöytää hehkui keltaista ja oranssia.

Kirjakaupan lukupiiriläiset lukevat parhaillaan Sergei Dovlatovin teoksia. Saavat lukea joko yhden tai molemmat suomennetut.

Luin talvella Dovlatovin ’Meikäläiset’ (Idiootti) ja hurmaannuin täysin. Hän oli minulle täysin tuntematon nimi entuudestaan. En tiennyt hänestä mitään. Kirjan kansi oli sen verran houkutteleva, että se tarttui käteeni. Onneksi.

Ei tarvitse olla ’suhteita’, että pääsisi lukupiiriin.