arvio, kirjat, romaani, Otava, historia, päiväkirja

William N. päiväkirjaan (Otava, 2011) mahtuu kokonainen aikakausi. Keskipisteenä 1890-luvun Pariisi, jossa ihmisiä puhuttavat tieteelliset harppaukset, modernin elon kiihtyvä tahti, sensaatiot - ja tietenkin ruoka! Kristina Carlson luo päiväkirjaromaanissaan valloittavaa ajankuvaa. Epookki piirtyy miljöömaalauksina suomalaistiedemiehen, William Nylanderin arkisten havaintojen kautta.

Kasvitieteen professori Nylander - joka eli aikanaan todellisen elämän - flaneeraa suurkaupungissa melko sujuvasti, mutta kokee itsensä sivulliseksi. Hän on teräväsanainen ja muutosvastarintainen; jotain kerrassaan liikuttavaa on siinä, miten Nylander puolustaa tutkimuskohteensa jäkälien tärkeyttä. Viimeisin rokotetutkimus taas on melkoista humpuukia.

Nylanderin happamahkot päiväkirjakirjamerkinnät ulottuvat kannanottoina nykypäivään. Hän murehtii rahalla ja viihteellä itseään turruttavien ihmisten pinnallisuutta ja on aiheellisesti huolissaan Pariisin ilmanlaadusta. Jäkälätkin ovat katoamassa.

Ja mitä hän ajattelee kirjoista! Niihin hän ei syvenny, sillä häneltä ”puuttuu mielikuvitus täyttää niiden käyttämien merkkien välinen tila todellisuudella ja erilaisilla tunteilla kuten toiset ihmiset ilmeisesti kykenevät tekemään”. Maalaukset taas ”ovat taideteoksina eri asia kuin romaanit ja musiikki, koska niitä ei tarvitse kuvitella”.

Nylanderin mielenmaisemassa siintää rahtunen avantgardismia, sillä hän ihailee aikanaan paheksuttua impressionistista maalaustaidetta. Liekö syy siinä, että hän näkee tasaisen kuvapinnan hajottamisessa yhteyttä mikroskooppityöskentelyyn.

Carlson on tehnyt vakuuttavan taustatyön, myös tyyli on kohdallaan. Kirjailija maalaa Nylanderista niin monisärmäisen hahmon, että tämä yksinäinen tiedemies ja hänen aatoksensa tarttuvat pysyvästi lukijan mieleen.

Lue myös Parnasson arvostelu Carlsonin kirjasta!

Noora Valkonen