omakustanteet, palvelukustanteet, Arthur Rimbaud

Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt aikaa. Ensiksikin ei ole ollut suuremmalti mitään sydämen päällä ja toisekseen on kiirettä pitänyt leipäpuuhissani toimittajana. En ruikuta ajanpuutetta, enkä muitakaan työhuolia. Se on niin ikävän tavanomaista. Tänään puhutaan omakustanteista.

Itse olen kirjoittanut kaksi omakustannerunokirjaa nimiltään Huone Veronassa ja Jäisen maan päiväkirja. En niitä tässä sen enempää mainosta. En ole koskaan kuvitellut olevani ns. oikea kirjailija, vaikka kirjojani saa tilattua netistä ja löytyy niitä kirjastoistakin. Niitä on sieltä lainattukin. En kyllä suostu vähättemäänkään itseäni. Vastuunsa tunteva omakustannekirjailija laittaa aikaa ja vaivaa teoksiinsa. Se, että kirja on omakustanne, ei oikeuta muuhun kuin parhaimpaan jälkeen, jota kykenee itse tuottamaan ilman apua.

Tarkemmin ottaen kirjani ovat ns. palvelukustanteita eli olen ostanut taitto- ja oikolukupalveluita. Periaatteessa oma- ja palvelukustanne ovat kyllä sama asia, vaikka palvelukustantajat mielellään markkinoivat palveluitaan ikäänkuin palvelukustanteet olisivat melkein kustannettuja kirjoja. Kirjan kirjoittaja maksaa viulut molemmissa tapauksissa ja palvelukustantajat eivät auta projektissasi piiruakaan enemmän, mistä olet heille maksanut.

Omakustannekirjailijalle tärkeintä on tietynlainen nöyryys. On toki aivan eri asia, jos kirjasi toimittaa kustannustoimittaja. Hän näkee taatusti asioita, heikkouksia ja vahvuuksiakin, joita omakustannekirjailija ei itse näe. Toisaalta omakustantajan ei kannata vaipua alemmuudentunteeseen. Kirja on ollut painamisen arvoinen, jos yksikin lukija on sanonut siitä pitävänsä tai sanonut edes saaneensa siitä itselleen jotain.

Minullekin on aivan varmasti hymähdelty selän takana, että mikä se kuvittelee olevansa, kun rohkenee julkaista runojaan ihan omin päin. Eihän noin nyt saa tehdä, eihän noin kuulu tehdä. Jos ivallisia kommentteja murehtii, tekstit kannattaa jättääkin pöytälaatikkoon. Minä - ja rohkenisin arvailla, että melkein kaikki omakustantajat - ovat jossain vaiheessa etsineet kustantajaa. Kaikki tiedämme, että tuo autuus aukenee vain harvoille. Silloin on pohdittava itsekseen, että jättääkö koko homman sikseen, vai rohkeneeko kustantaa itse hengentuotteensa.

Itse en aktiivisesti etsi kustantajaa. Saattaa olla, etten koskaan kirjoita enää omakustannekirjaakaan. Ja kun leipä ei ole apurahoista kiinni omakustantajalla, ei sinun ole pakko kirjoittaakaan, jos ei tunnu siltä. Omakustanteille naureskellaan, mutta kannattaa muistaa, että jotkin historiankirjoihin jääneet kirjailijat ovat kirjoittaneet omakustanteita. Näin esimerkiksi runoilija Arthur Rimbaud.

Omakustannekirjailijan suurin ongelma on saada teokselleen huomiota. Kirjallisuuskriitikoille ei kannata vähiä kirjojaan lähetellä, he eivät niitä lue. Näin se vain menee. Netti on omakustantajalle hieno asia. Netissä voi markkinoida kirjaansa ilman portinvartijoita. Toisaalta netin tietopaljoudesta harva löytää enää mitään. Itse olen jakanut kirjojani ihmisille ilmaiseksikin, sillä omakustannerunoista on turha kuvitella saavansa edes sijoittamiaan rahoja pois. Jos laitat omakustannekirjallesi hinnaksi yli 15 euroa, ei sitä osta kuin oma äitisi. Kirjakaupan alehyllyiltä löytää kustannettuja kirjoja meinaan halvemmalla. Nimekkäiltä kirjailijoilta.

Palaan lopuksi otsikon kysymykseen: Onko omakustanne oikea kirja? On. Jos itse ja lukijasi ajattelevat näin. Omakustantaja on siitä onnellisessa asemassa, ettei hänen tarvitse muiden mielipiteistä välittääkään toisin kuin kriitikoiden edessä vapisevien kustannettujen kirjailijoiden.

Esa Pesonen