György Spiró, Kevätnäyttely

Irvistyksen kotimaa

György Spiró: Kevätnäyttely. Romaani, 241 s. Suomentanut Juhani Huotari. Avain 2012.

”Jos kyseessä olisi ollut joku eteläamerikkalainen tai aasialainen diktatuuri, hän olisi uskonut.

Mutta kun se koski häntä itseään, hän ei voinut uskoa.”

György Spirón Kevätnäyttelyn päähenkilö Gyula Fátray ihmettelee, miten hänen kotimaansa muistuttaa kaukaisia diktatuureja. Suomennos puhuu Fátraysta käyttäen useasti romanttista substantiivia ”sankarimme”. Mahtaneeko nimitys olla unkarinkielisessä tekstissä yhtä ironinen kuin suomessa? Sankarimme ei juuri osoita taipumuksia sankarilliseen käyttäytymiseen, ellemme pidä terävän analyyttisiä yhteiskunnallisia ajatuksia sankaruutena. Ehkä itsekseen hiljaa mietitty vastarinta ei varsinaiseksi sankariksi korota.

Siinä yhteiskunnassa, jota sankarimme analysoi, Unkarissa vuoden 1956 lokakuusta seuraavaan vappuun, ajatteleminenkin saattaisi olla sabotaasia. Kevätnäyttely vilauttelee mieleen George Orwellin klassikkoa Vuonna 1984: Ajatusrikos!

Romaaneilla on se ero, että Orwell oli profeetallinen kuvittelija, Spiró kertoo historiaa. Kevätnäyttely tuntuu välillä yksityiskohtaiselta, laajalta muistiolta, ikään kuin Spiró olisi itse istunut tupakansavuisessa huoneessa kirjaamassa kuvataiteilijain kiihkeää kiistelyä abstraktien ja formalististen taidemaalareiden, taideteosten hyväksymis- ja valintalautakuntien sekä kaadereiden ja porvarien, nuoliristiläisten ja juutalaisten arvosta ja asemasta Pestin taide-elämässä. Ei liene istunut eikä varmaan ole kirjannut: hän täytti niihin aikoihin kymmenen vuotta.

Monet Kevätnäyttelyn yksityiskohdat voisivat olla fantasiaa mutta taitavat olla niin sanottua totta. Runsaat paikan- ja henkilönimet vankistavat todentuntua; Spiró käyttää myös sitaatteja. Kaikki faktat ja kaikki sepitetty vakuuttaa, että Unkari oli kansannousun kukistamisen jälkeen paha paikka, ”irvistyksen kotimaa”. ”Ihmisten sielun pohjasta työntyi ja kumpusi savuavana ja tukahduttavana kaasuna kostea kauhu.”

Sankarimme istuu kyyryssä seinään päin kääntyneenä ja miettii taistelulauseitaan. Alusta lähtien hän on pyrkinyt kääntymään seinään päin. Hän miettii väkevin lausein, sinne seinään päin, mikä kaikki on irvistyksen kotimaassa väärin. Juutalaisena hän muistaa Unkarin juutalaisten kohtalot.

Hän tietää myös kertoa ilkeitä esimerkkejä työpaikkakiusaamisesta.

Eheän puhdas hahmo sankarimme ei todellakaan ole. Vaimoonsa hän suhtautuu halveksivasti ja tylysti, pikkupoikaansa ei ymmärrä ollenkaan. Matyi-poika on ”ruma, tyhmä ja tahdoton” ja huono jalkapallossa. Lapsi saa sentään tuoda romaaniin huumorinväläyksen. Elokuvan lumoama Matyi haluaa radioamatöörilaitteet. Hänkin voisi pitää yhteyksiä Afrikan maihin, kunhan opettelee morsettamaan. Isä kysäisee, millä kielellä Matyi aikoo yhteyksiä pitää. ”No nekin morsettavat!” poika vastaa.

Olisiko tässä György Spirón käsitys globaalin ymmärtämisen mahdollisuudesta: morsettamisen halua on, mutta kieli puuttuu.

Kaisa Neimala