Xunzi: Valtio-oppia muinaisesta Kiinasta – arvostelu
Kiinalaisen valtio-opin uranuurtaja Xunzi eli Sotivien valtioiden kauden (475-221 eaa.) lopulla. Xunzi on ensimmäinen kattava suomennos hänen teoksestaan, joka edustaa muinaisen Kiinan sofistikoituneinta filosofiaa ja valtio-oppia. Poliittisena realistina Xunzi piti hierarkkista luokkajakoa välttämättömyytenä ja valloitussotia luonnollisina. Hän kuitenkin vastusti opportunismia ja epärehellisyyttä ja vaati hallitsijoilta oikeamielisyyttä. Xunzi perusti ajattelunsa Mestari Kongin oppeihin, joiden pohjalta syntynyt kungfutselaisuus on rakentunut kiinteäksi osaksi itäaasialaisia yhteiskuntia. Vaikka vääräoppiseksi leimatun Xunzin teosta ei luettu osaksi kungfutselaista kaanonia, hänen ajatuksiinsa ovat tukeutuneet etenkin hallitsijat. Keisarikaudella Xunzin esittämä malli hallitsijasta kaiken keskipisteenä ohjasi ulkopolitiikkaa. Hänen ajatuksensa ovat saaneet kaikupohjaa myös kommunistisessa puolueessa sekä 2000-luvun kiinalaisissa kansainvälisen politiikan teoreetikoissa.
Xunzi: Valtio-oppia muinaisesta Kiinasta on saatavilla äänikirjana useimmissa suomalaisissa äänikirjapalveluissa. Kirjailija Jyrki Kallio on luonut teoksen, joka sopii erityisesti tietokirjat-genren ystäville. Voit kuunnella tämän ja tuhansia muita äänikirjoja ilmaiseksi aloittamalla ilmaiskokeilun.
Kuuntele Xunzi: Valtio-oppia muinaisesta Kiinasta ilmaiseksi
Kaikki suosituimmat äänikirjapalvelut tarjoavat ilmaiskokeilun. Aloita kuuntelu heti.
Lisää tietokirjat-äänikirjoja
Jos pidit kirjasta Xunzi: Valtio-oppia muinaisesta Kiinasta, saatat nauttia myös näistä.






