Plaza

Seuraa sivuista

Runoviikko - sopii myös lukupiiriläisille

3.7.2012

lukupiiri, Kajaanin Runoviikko, Yle Kainuu, Kainuun lausujat, Pentti Saarikoski, Eino Leino, Mirkka Rekola, Taisto Reimaluoto


Lukupiiriläiset näkyvät Kajaanin katukuvissa. Muuallakin kuin Suomalaisen kirjakaupan näyteikkunassa. Sen tuntumassahan heidän näkee istuvan joka kuukauden viimeinen tiistai, illansuussa.

Huomenna Kajaanissa alkaa Runoviikko ja runollisia esityksiä on seurattavaksi kymmenittäin. Runonrakastajia on liikkeellä ja liikkeessä tilaisuudesta toiseen.

Jotkut lukupiiriläiset harrastavat sanoja monin tavoin. Heitä voi bongailla Runoviikon runovarteissa lausumassa. Yle Kainuun radioaalloilla improilemassa runoja ja haastateltavana Markkinakadulla. Esiintymässä erinäisillä stageilla kuten Runoviikko off’issa.

Puhumattakaan siitä, että he nautiskellen istuksivat korvat kuulemistaan höröillä, silmät hämmästyksistä levällään tai ihastuksista ummessa, joskus jopa suu yllätyksistä ammollaan yhdellä jos toisellakin penkillä Runoviikon tapahtumissa.

Osa lukupiiriläisistä myös kirjoittaa itse. Pöytälaatikoihin ja toisten nähtäville.

Jos satut kuljeksimaan lauantai-iltana jokirannassa, saatat päästä ohikulkijaksi runoon. Yörunopiknikillä kirjoitellaan porukassa runoja. Myös Runoduathlonissa voi kuunnella paikallista runoutta. 

Jos satut jossain kohtaamaan lausujan tai kirjoittajan, voit tilata heiltä mittatilausrunon. Vaikka lahjaksi. Tai pyytää häntä lausumaan sinulle runon, ex tempore! Runoja on kaikkialla, kaikille.

Lukeminen on rakastettavaa. Runojen kuuleminen ja näkeminenkin on. Näin kesäaikaan.

Talvella pitää tyytyä äänikirjoihin, joita on runoteoksistakin. Kainuun oman veikon Eino Leinon runoja, koko kansan Tommy Tabermannia, ilolla runoilevaa Heli Laaksosta jne.

Syksyllä kirjakaupan lukupiiri aikoo lukea Pentti Saarikoskea. LuPilaiset lukivat jo kesäkuuksi Suven runoilija Mirkka Rekolan kokoelman Virran molemmin puolin ja aikovat mennä katsomaan hänen tuotantoaan livenä.

Eilen pääsin Runoviikon talkoolaisena esimaistelemaan taiteellisen johtajan Taisto Reimaluodon tulkitsemaa Rekolan runoutta. Kyllä meitä runottuneita täällä hemmotellaan.

Kajaaniin on vain runomitan matka. Tervetuloa kesän runollisimman auringon alle!

 

Sivuseikkailija

 

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös