Plaza

Seuraa sivuista

Avoimia kiitoksia lukupiireille

15.8.2012

lukupiiri, sisäpiiri, ystävyys

Sain viime blogikirjoituksestani sapiskaa, kun menin kertomaan sisäpiirin asioita julkisesti.

Sisäpiiriys on suhteellista. Julkisuuskin on.

LuPi on toisenlainen lukupiiri. Se on perustettu ystävien kesken. Siis me kaksi ystävystä, Virpi ja minä, pyysimme omia ystäviämme mukaan keskustelemaan kirjoista. LuPin myötä ystävien ystävistä on tullut omia ystäviä.

Haluamme pitää LuPin pienenä ja intiiminä. SIksi otamme uusia jäseniä harkiten, mutta tähän asti kaikki ehdokkaat on otettu avosylin vastaan. Olemme edelleen pikkusisäpiiri. Avoimesti.

Kirjakaupan lukupiiri on avoin. Hyvin avoin. Kerromme siitä kirjakaupalla kaikille potentiaalisille kiinnostuneille. Sinne voi tulla kuka tahansa. Kanta-asiakas. Ja kanta-asiakkaaksi voi liittyä kuka tahansa. Kaikki uudet tulijat on otettu ilolla vastaan.

Monet ovat tuoneet kirjakaupan lukupiiriin mukaan omia ystäviään. Kirjakaupan lukupiiriläiset voivat ystävystyä keskenään. Tai olla ystävystymättä. Halutessaan toiset lukijat voi kohdata vain kerran kuussa lukupiirissä tuntematta heitä lainkaan muuten. Kuten aiemmassa postauksessani vieraillut Marja aikanaan totesi.

Jopa lukupiirin vetäjän kanssa voi ystävystyä. Eikä ilman lukupiirimyyjän ystäviä koko kirjakaupan lukupiiriä olisi saatu edes pyörimään. Kiitos heille siitä vielä kerran!

Meitäkin on, jotka osallistuvat molemmanlaisiin, niin avoimiin kuin suljettuihinkin lukupiireihin. LuPilla ja kirjakaupan lukupiirillä on jopa vieläpä yhteisiäkin jäseniä.

Ihana kiitos myös LuPilaisille, joista osa poseeraa kuvassa! Merkkinä luvasta kertoa. 

Molemmissa lukupiireissä olemme monesti olemme hyvin eri mieltä. Keskenämme. Ja siitä huolimatta olemme mitä iloisimpia seurueita. Joille lukeminen on sydämen asia.

Erilaisuus on rikkautta. Myös lukupiirien kirjossa. Jokainen saa osallistua sellaisiin lukupiireihin kuin hyvältä tuntuu. Avoimesti tai salaa.

Eläkööta jokaiselle lukupiirille, muotoon tai muuhun katsomatta!

Lukupiirimyyjä Sivuseikkailija

 

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös