Miika Nousiainen:
Vadelmavenepakolainen
Toimii nyt tietokoneella,
älypuhelimella ja
tableteilla.
Katso luetuimmat.
18.9.2011
Ihana, aurinkoinen sunnuntai. Kävin Helsingin Suvilahdessa, Lookin’ Good, Finland! -tapahtumassa. Hyvältä näytti: nuorten kuvataiteilijoiden töitä, ekomuotia ja kirjoista tehtyjä korvakoruja.




Kirjakorvisten luova voima on pirteä Mari Himmanen, joka pitää ekologiseen muotiin keskittyvää putiikka Helsingin Punavuoressa. Mallistoon kuuluu myös muun muassa vanhoista miesten paidoista tehtyjä naistenvaatteita, kuten mekkoja. Myymälätila oli aikanaan divari, jonka jäljiltä jäi runsaasti kirjoja jatkojalostettavaksi.
”Kirjansivut ovat paksuja, ne ovat hyvää materiaalia”, Himmanen sanoi. Halutessaan oman lempikirjan lehdestä saa vaikka korvikset tai vaikka vyön.
Himmasen myymäläkumppani Netta Kervinen on ihastunut kauniisiin kirjankansiin, nostalgiaan ja vanhoihin huonekaluihin. Ainokaisessa syntyy muun muassa rinta- ja korvakoruja sekä medaljonkeja, joissa on kirjankansien ohella käytetty tuolinjalkoja.

Nuorten kuvataiteilijoiden näyttelyssä oli lupaavia tekijöitä - ja tuttuja kasvoja.





Lookin’ Good, Finland! jatkuu Suvilahden vanhalla teollisuusaluella 20.9. saakka. Tapahtumajärjestäjä Essi Ahtolan haastattelu täällä.
Noora Valkonen
