Mahtava kirjaprojekti: Senja opettaa sinulle ruotsia!
14.9.2012
Fröken Senja aloitti ruotsin kielen opettamisen omalla pikku palstallaan Helsingin Sanomissa, ja palstaa ylläpiti Senja Larsen. Vuoden 2011 alusta Senja on opettanut ruotsia Facebook-sivuilla. Meitä tykkääjiä ja kielenopiskelijoita on tällä hetkellä jo yli 15700!
Laajasta yhteisöstä ja sen vahvasta voimasta syntyi aivan uudenlainen konsepti, jonka pohjalta Senja Larsen on toteuttanut ruotsin kielen oppikirjan. Aineisto kerättiin Senjan kanslian aamuisin Facebookissa julkaisemasta lyhyestä opetustekstistä ja sen kommenteista. Aivan uudenlaisella konseptilla toteutettu kirja on koostettu ja jonkin verran myös editoitu noista yhteisön teksteistä.
- Koen että kirjan kokoaminen on tärkeä kulttuurityö. Se nitoo yhteen perinteisen kirjan, joka on maailman hienoin käyttöliittymä ja sosiaalisen median hektisen tahdin, jossa päivän puheenaihe vaipuu unohduksiin muutamassa päivässä, eikä siihen enää palata. Halusimme kerätä tämän kaiken yksiin kansiin, sanoo Fröken Senja.
Vaikka kieli sosiaalisessa mediassa on rentoa, eikä kirjoitettaessa pidetä suurta väliä isoista alkukirjaimista tai välimerkeistä, ei painettuun kirjaan haluttu kaikkea ihan sellaisenaan.
- Tavoitteena oli varmistaa kielen oikeellisuus, jotta kirjaa voidaan käyttää esimerkiksi opetuksessa. Halusimme kuitenkin kunnioittaa kommentaattorien otetta sekä löytää tasapainon kirjoittajan persoonallisen otteen ja todennäköisimmin tarkoittaman merkityksen välillä.
Kirjaan on koottu myösHelsingin Sanomissa kesällä 2011 ilmestyneitä Fröken Senja opettaa sinulle ruotsia -palstan tekstejä sekä seitsenosainen ruotsin kielen alkeiskurssi ja sarja blogeja.
Minusta kirja on sinällään erinomaisen hauska, vaikka onkin hiukan vaikealukuinen. Tekstit ovat usein humoristisia. Itse en käy sitä lineaarisessa järjestyksessä läpi vaan paremminkin selaillen. Aina löytyy jotakin uutta ja hauskaa. Myös se, että teksti on kaksikielistä ja ero kielten välillä tehdään kirjasintyylillä, jossa ruotsi kirjoitetaan versaalilla eli tikkukirjaimilla ja suomi gemenalla eli pienillä kirjaimilla, hankaloittaaa ainakin minun lukemistani. Olin tapaan toki tottunut jo aiemmin Senjaa seuranneena, mutta näin paljossa materiaalissa se tuntuu hiukan rasittavalta.
Kirja kustannettiin talkoilla!
Kirjan kustantamisessa päädyttiin ihan uuteen metodiin. Kirjan kokoaminen tapahtui täysin talkooperiaatteella, sillä Senjan koulu on toiminut nollabudjetilla alusta lähtien. Kaikki kuitenkin maksaa, rahaa tarvittiin niin painatukseen, kuvitukseen, taittoon kuin hallinnointiinkin. Avuksi keksittiinkin joukkorahoitus. Myöhemmin ilmeni, ettei se poliisilaitokselle kelvannut, ja hankkeesta jouduttiin valitettavasti luopumaan. Onneksi kirja saatiin kaikesta huolimatta toteutettua! Tällaiset hankkeet ja ihmisten pyyteetön yrittäminen lämmittävät todella mieltä!
Kirjan on toimittanut Senja Larsen ja sen sivuja värittävät vain 21-vuotiaan helsinkiläisen opiskelijan Nadja Anderssonin oivaltavan humoristiset kuvitukset.

//kirsi
































