Olen kausilukija, joka tuntee olonsa rauhalliseksi kirjapinojen kohotessa yöpöydällä omiin korkeuksiinsa. Mieluiten luen kirjat pehmeäkantisina, ja minut löytää usein myös lehtihyllyjen luota etsimästä uutta luettavaa.

Voin ilman suuria tunnontuskia jättää suurten massojen ylistämän kirjan kesken, jos en tempaudu tarinan vietäväksi. En myöskään häpeile uppoutua välillä totaaliseen hömppäromaaniin.

Minua kiinnostavat eniten kirjat, jotka kuljettavat minut johonkin kaukaiseen maahan. Uusien kulttuurien aistiminen kirjan sivuilta tulee mukavasti edullisemmaksi kuin pakettimatkojen varaaminen!

Lukuelämysten lisäksi kirjat ja lehdet ovat minulle sisustuselementtejä - vielä joskus hankin ison kirjahyllyn, jonka kirjat järjestän hauskasti värien mukaan.

Elämäni suurin intohimo liittyy kirjallisuuteen: kirjoista ja lukemisesta saatu ajatuspinta ja tunnekirjo sytyttää. Nautinto pelkästä sanojen ja lauseiden kuvallisesta kauneudesta, kun ne soljuvat sivujen lomassa, saa minut janoamaan lisää kieltä ja kuvailua. Tarinoita. Luen itseni monesti aamutunneille asti, kun en malta lopettaa hyvää kirjaa kesken. Mielestäni lukeminen avaa mieltä ja maailmaa. Keskustelu toisten kirjanystävien kanssa taas tuo lukemiseen uuden tason: jakamisen ja yhteisöllisyyden.

Tällä hetkellä olen opintovapaalla kirjakaupan myyjän työstä, tarkoitus on tehdä loppuun aiemmin kesken jääneet opinnot yliopistolla. Pääaineena minulla on kirjallisuus. Luen pääasiassa, mutta mahdollisimman (kliseisen) monipuolisesti, kaunokirjallisuutta sekä suomeksi että englanniksi.

Luen mieluiten kotona, mutta käsilaukussani on aina varalta mukana jokin kirja luppohetkiä varten. Kissani Artemis on uskollisin lukukaverini (ja samalla hankalin kirjanmerkkini) – koska herra Darcy ei ole vielä löytänyt tietään Ouluun asti. Kirjojen lisäksi nautin musiikista ja elokuvista. Jos lähistöllä on esiintymässä Kotiteollisuus, CMX tai Stam1na, minä olen siellä.

”On kahdenlaisia taruja, tosia ja haaveita.” Näin kirjoittaa Saila Susiluoto runokirjassaan Auringonkierto. Tämä blogi olkoon tarujen välisoitto, sydämestä veistetty, maailmalle annettu. Kirjoista ammennettu. Olen toiveikas tekstimaiseman keskellä: vaikka kirjoitan tätä blogia rakkaudesta kirjoihin, toivon mietteideni antavan muillekin hyppysellisen kiinnostusta tarinoita kohtaan.

Tahdon tuoda esille monenlaisia kirjoja, avata niiden sivuilla olevia teemoja, nauttia yhdessä teidän lukijoiden kanssa lauseista, jotka jäävät soimaan mieleen. Sanoista, jotka herättävät tunteita ja ajatuksia.

Toivon löytämisen riemua ja lukemisen iloa. Toivon keskustelua!

Tapana on varmaan sanoa, että on kirjallisuuden suhteen kaikkiruokainen. No en minä oikeasti sellainen ole, mutta luen kyllä aika monipuolisesti kaikenlaista, kaunokirjallisuutta, elämäkertoja, sarjakuvia jne. Scifi on minulle ollut aina aika vierasta, vaikka innunradan käsikirja liftareille kuuluukin lempikirjoihini (ei kai se ihan scifiä olekaan!).

Kuva kertookin sitten loput. Olen stadilainen ja ajan skootterilla. Kun en ole pyörän päällä, käsissäni on useimmiten, jos ei kirja, niin kännykkä tai muu kannettava vempain. Luen kirjojakin sekä paperisina että sähköisinä.

Tässä blogissani ajattelin kirjoitella aika vapaasti ajatuksia lukemistani kirjoista. Koska kirjoitukseni saattavat välillä olla melko poleemisiakin, enkä ole ajatellut esittäväni objektiivista totuutta, niin toivon tietysti, että sanani herättäisivät halun kommentoida ja käydä vuoropuhelua. Olkoon tämä vaikka avaus eräänlaiselle lukupiirille. Tulkaa mukaani!

Olen ahmatti. Luen kirjoja laidasta laitaan ja kun löydän hyvän kirjan, etsin kaikki saman kirjailijan teokset ja hotkin ne perä jälkeen. Jos joku lempikirjailijani ilmoittaa kirjoittavansa viimeisen osan johonkin sarjaan, koen suorastaan lievää eroahdistusta.

En tosin mennyt jonottamaan Harry Potterin viimeisintä seikkailua, enkä kenenkään muunkaan, mutta yhtä harrastuskirjaa odotin todella kärsimättömänä. Kyseessä oli Moreenin kustantama Mosaiikin taikaa -kirja. Näin siitä ensin vain kansikuvan, ja se lumosi minut. En saanut sitä mielestäni, päivin ja öin ajattelin mosaiikin tekoa ja suunnittelin värejä. Kun sain kirjan hyppysiini, olin haljeta riemusta. Kirja ylitti kaikki odotukseni. Se oli ihana! Tein oman mosaiikkityöni kiireen vilkkaa ja olen tyytyväinen siihen vieläkin.

Olen kiinnostunut kirjoista, ruoanlaitosta, valokuvaamisesta, kukista ja puutarhasta, maalaamisesta, käsitöistä, mökkeilystä, antiikista, mosaiikinteosta, moottoripyöräilystä, koirasta ja tanssista. Kaikenlainen näpertely on lähellä sydäntäni ja mielelläni pohdin myös ihmissuhteita, omia ja muiden. Dekkareita rakastan, mutta kyllä välillä kunnon rakkauskertomuskin on poikaa.

Jaanan blogi on nimeltään Pakko saada.

Tämä mies lukee, toisin kuin miehistä väitetään. Kirjastot olivat kovassa käytössä jo lapsena. Nyt kirjasto- tai kirjakauppareissulta mukaan tarttuu kirjoja runoista ja sotahistoriasta taiteilijaelämäkertoihin ja kaikkea siltä väliltä. Tekniikka tai kalastus ei kuitenkaan kiinnosta.

Olen myös uutisriippuvainen ja käsissä kuluvat sanoma-, iltapäivä- ja aikakauslehdet. Saatan lukea kirjan muutamassa päivässä tai kuukaudessa. Se riippuu kirjailijasta. Haikailen menneitä suuruuksia sekä matkoja kirjailijakaupunkeihin. Olenpa kirjoittanut itsekin pari omakustannekirjaa.

Esan blogin nimi on Ihan Esana.

Äitini oli libristi ja vietin lapsuuttani kirjakaupan takahuoneessa. Sain kirjalahjoja paitsi äidiltäni  myös kirjakauppias Vuokko Laineelta, joka vapisevalla vanhanrouvan käsialalla kirjoitti Saariston lasten kansilehdelle omistuksen ”pikkusomistusapulaiselle toukokuussa 1965”. Ohessa luin Popinniemen sivukirjaston kirjat ja sen jälkeen siirryin Karhulan kirjastoon. Haaveksin kirjastonhoitajan työstä.

Toisin kävi, mutta kotikirjastoni hyllymetrit pitkittyivät. Muuttomiehet ovat antaneet ymmärtää, että minulla on ’liikaa kirjoja’. En käsitä koko termiä. Rakastan kirjoja, olen niistä mustasukkainen enkä luovu hevillä huonoistakaan. Jacques Bonnet’in ’Kirjaston henget’ -kirjasta, jossa pureudutaan kirjafriikkiyden ytimeen, saan lohtua ja vertaistukea. Suosittelen!

Istuksin mieluusti kirjojeni keskellä ja hurmaannun näkemästäni. Teen mielessäni kaikenlaisia hakuja: Kirjat, jotka ovat muuttaneet elämääni… Kirjat, jotka pitäisi lukea pikimmiten… Kirjat, joiden kannet miellyttävät silmää… Kirjat, jotka olen perinyt… Kirjat, joista voisin luopua…

Niin, elämänkoulu on opettanut minulle luopumista. Yhtenä konkreettisena luopumisharjoituksena olen alkanut lahjoitella rakkaitani pois kirja kerrallaan. Kun tiedän kirjan pääsevän hyvään kotiin. Silti. Kirjoja ei ole metriäkään vähempää, sillä - tunnustan! - että ostan kirjoja edelleen. Olen monesti voimaton kirjahoukutusten edessä.

Aloitin kirjoittelemisen tällä sivustolla Lukupiirimyyjänä. Parin vuoden ajan toteutin lapsuudenaikaista unelmaani myyjättärenä kirjakaupassa ja vedin siinä sivussa lukupiiriä. Ja julistin lukupiirien ilosanomaa ’Lukupiiri on sivuseikka’ -blogissani.

Näkökulmani muuttuu nyt, kun minulla on uusi identiteetti. Olen luovuuttaja, luovan kirjoittamisen ohjaaja, kirjallisuusterapiaohjaaja, työnohjaaja ja kouluttaja perustamassani yrityksessä nimeltänsä ’Kynämatkat’. Yrittämisestä huolimatta lukemista en jätä. Selaan, silmäilen, luen ja tankkaan kirjoja työkseni, työssäni, työn vuoksi ja työn sivussa.

Blogissani ’Sivuista seuraa’ aion seurata sivusta kirjallisen maailman tapahtumia. Valitsen luettavaa myös omasta kirjahyllystäni. Lukemattomia kirjoja on vuosi vuodelta enemmän. Ei auta vaikka lukisi kuinka.

Lukemisesta seuraa kaikenlaista, siinä sivussa. Kirjoitan siitä.

Olen toimittaja, jonka mielestä kirja on parasta seuraa kahvilassa. Kanniskelen luettavaa mukanani junissa ja ratikoissa, minulle kirjat ovat matkoja. Rakastan kotia, mökkeilyä, espressoa, lehtijuttuja ja tarinoita, jotka kuljettavat muualle maailmaan. Etsin jatkuvasti pysäyttäviä lauseita ja ihmisten tarinoita. Olen maailmanparantajaluonne, joka mieluusti eksyttää itsensä tuntemattomaan vaikkapa istumalla junassa keskellä Siperiaa tai jakamalla eväät intialaisen lehmän kanssa.  

asuu kerrostalossa, ajaa polkupyörällä ja tekee töitä kirjojen keskellä. Luuhaa kirjastoissa ja poimii parhaat kirjat palautuskärrystä. Katselee mielellään kirjahyllyjä. Lukee iltaisin kaksi sivua ja nukahtaa valot päällä. Käyttää kauppakuitteja kirjanmerkkeinä.

Jättää surutta huonon kirjan kesken. Jättää joskus hyvänkin kirjan kesken. Ei ole lukenut kaikkia kirjoja, jotka olisi pitänyt lukea, eikä ahdistu siitä ollenkaan. Ei uskalla poistua kotoaan ilman kirjaa. Kuuluu yhteen lukupiiriin ja on omavaltaisesti ylentänyt itsensä työpaikkansa ylikirjastonhoitajaksi. Lukee kaikkein mieluiten kotimaisia uutuuskirjoja, status-päivityksiä, runoja, aikakauslehtiä, kirjaston pikalainoja, neuleblogeja ja toisten päiväkirjoja.

Eevan blogi on nimeltään Lainausmerkki.

Olen päivisin PR-konsultti ja iltaisin lukutoukka. Tartun mielelläni uutuuskirjoihin, tapaan luovia ihmisiä ja luen paljon – mutta hitaasti. 

Elli Mäkilä syntyi 1978 ylipainoisena ja harvahiuksisena, itsensä toimittajana ja kirjankustantajana elättäneen yksinhuoltajaäidin iloksi. Paino ja hiusten määrä todettiin vakioksi, joskin pituutta siunaantui huikeat 160,5 cm. Histamiinia ihannoinut pikku ballerina jakoi jo varhain äitinsä rakkauden oivalliseen tekstiin ja herkulliseen ruokaan (paitsi vuohen- ja homejuustoihin) - molemmat luvataankin vakiovarusteina toimittaja Mäkilän tuottamassa Lukeminen.fi-materiaalissa. Sarkasminsa hän hioi terään Helsingin Katajanokan tuulisilla kaduilla, käyden lukuisia filosofisia keskusteluja tuolloin toimineen miesasuntolan alkoholistien kanssa.

Ikäisiään leikkitovereita karttanut lapsi oli outo, viihtyen paremmin ruokapöydän alla, kuuntelemassa aikuisten juttuja. 10-vuotislahjaksi äidiltään hän sai Kansojen historia -kirjasarjan. Lahja oli mieluinen. Tätä nykyä historiallisiin elämänkertoihin hurahtanut toimittaja kuluttaa ja tuottaa faktaa sekä fiktiota Suomen tuulipukuisimmassa kaupungissa, Lohjalla, jonne hän muutti avioituakseen raamikkaan rekkamiehen kanssa. Muiden paikallisten kanssa hän tulee huonosti toimeen ja tekee kaikkensa korostaakseen helsinkiläistä erinomaisuuttaan.

Ellin blogi on nimeltään Punakynä.

Oletko lukenut  kirjaklassikot Volter Kilven Alastalon salista Aleksander Solzenitsyn Ivan Denisovitsin päivään? Omistatko Doris Lessingin koko tuotannon? Hallitsetko narratologian, strukturalismin, uuskritiikin ja formalismin? Minä en. Olen 36-vuotias juontaja/toimittaja, perheenäiti ja luen mitä, missä ja milloin huvittaa.

Joskus hujahtaa 4 kirjaa viikonlopussa, välillä menee viikko ilman että avaankaan kirjaa. Joka päivä on luettava kuitenkin jotain; naistenlehtiä, sarjakuvia, sisustuslehtiä, lastenloruja, digilehtiä, reseptejä…

Kirjallisuudessa minua kiehtovat mm. sota, tiiviit lauseet, rakastuneet ihmiset, uudet sanat, rocktähtien elämäkerrat sekä tyttöjen historia ja nykypäivä.

Kirjallisuudessa en pahemmin välitä pitkistä unijaksoista, huonosti kirjoitetuista elämäkerroista, yliluonnollisista kokemuksista, yli 400-sivuisista tiiliskivistä, enkä lukijaansa aliarvioivista lastenkirjoista.

Lukeminen.fi-sivustolla bloggaan lukemastani, heitän lukutipsejä, johdatan lukupiiriä ja kannustan kommentoimaan. Ja tietenkin lukemaan!