25.2.2013, 16.02
Tarinoita ja teekupposia - Maija Männistö
Olen kausilukija, joka tuntee olonsa rauhalliseksi kirjapinojen kohotessa yöpöydällä omiin korkeuksiinsa. Mieluiten luen kirjat pehmeäkantisina, ja minut löytää usein myös lehtihyllyjen luota etsimästä uutta luettavaa.
Voin ilman suuria tunnontuskia jättää suurten massojen ylistämän kirjan kesken, jos en tempaudu tarinan vietäväksi. En myöskään häpeile uppoutua välillä totaaliseen hömppäromaaniin.
Minua kiinnostavat eniten kirjat, jotka kuljettavat minut johonkin kaukaiseen maahan. Uusien kulttuurien aistiminen kirjan sivuilta tulee mukavasti edullisemmaksi kuin pakettimatkojen varaaminen!
Lukuelämysten lisäksi kirjat ja lehdet ovat minulle sisustuselementtejä - vielä joskus hankin ison kirjahyllyn, jonka kirjat järjestän hauskasti värien mukaan.

Tapana on varmaan sanoa, että on kirjallisuuden suhteen kaikkiruokainen. No en minä oikeasti sellainen ole, mutta luen kyllä aika monipuolisesti kaikenlaista, kaunokirjallisuutta, elämäkertoja, sarjakuvia jne. Scifi on minulle ollut aina aika vierasta, vaikka innunradan käsikirja liftareille kuuluukin lempikirjoihini (ei kai se ihan scifiä olekaan!).
Olen ahmatti. Luen kirjoja laidasta laitaan ja kun löydän hyvän kirjan, etsin kaikki saman kirjailijan teokset ja hotkin ne perä jälkeen. Jos joku lempikirjailijani ilmoittaa kirjoittavansa viimeisen osan johonkin sarjaan, koen suorastaan lievää eroahdistusta.
Tämä mies lukee, toisin kuin miehistä väitetään. Kirjastot olivat kovassa käytössä jo lapsena. Nyt kirjasto- tai kirjakauppareissulta mukaan tarttuu kirjoja runoista ja sotahistoriasta taiteilijaelämäkertoihin ja kaikkea siltä väliltä. Tekniikka tai kalastus ei kuitenkaan kiinnosta.
Äitini oli libristi ja vietin lapsuuttani kirjakaupan takahuoneessa. Sain kirjalahjoja paitsi äidiltäni myös kirjakauppias Vuokko Laineelta, joka vapisevalla vanhanrouvan käsialalla kirjoitti Saariston lasten kansilehdelle omistuksen ”pikkusomistusapulaiselle toukokuussa 1965”. Ohessa luin Popinniemen sivukirjaston kirjat ja sen jälkeen siirryin Karhulan kirjastoon. Haaveksin kirjastonhoitajan työstä.
Olen toimittaja, jonka mielestä kirja on parasta seuraa kahvilassa. Kanniskelen luettavaa mukanani junissa ja ratikoissa, minulle kirjat ovat matkoja. Rakastan kotia, mökkeilyä, espressoa, lehtijuttuja ja tarinoita, jotka kuljettavat muualle maailmaan. Etsin jatkuvasti pysäyttäviä lauseita ja ihmisten tarinoita. Olen maailmanparantajaluonne, joka mieluusti eksyttää itsensä tuntemattomaan vaikkapa istumalla junassa keskellä Siperiaa tai jakamalla eväät intialaisen lehmän kanssa. 
Olen päivisin PR-konsultti ja iltaisin lukutoukka. Tartun mielelläni uutuuskirjoihin, tapaan luovia ihmisiä ja luen paljon – mutta hitaasti.
Elli Mäkilä syntyi 1978 ylipainoisena ja harvahiuksisena, itsensä toimittajana ja kirjankustantajana elättäneen yksinhuoltajaäidin iloksi. Paino ja hiusten määrä todettiin vakioksi, joskin pituutta siunaantui huikeat 160,5 cm. Histamiinia ihannoinut pikku ballerina jakoi jo varhain äitinsä rakkauden oivalliseen tekstiin ja herkulliseen ruokaan (paitsi vuohen- ja homejuustoihin) - molemmat luvataankin vakiovarusteina toimittaja Mäkilän tuottamassa Lukeminen.fi-materiaalissa. Sarkasminsa hän hioi terään Helsingin Katajanokan tuulisilla kaduilla, käyden lukuisia filosofisia keskusteluja tuolloin toimineen miesasuntolan alkoholistien kanssa.
Oletko lukenut kirjaklassikot Volter Kilven Alastalon salista Aleksander Solzenitsyn Ivan Denisovitsin päivään? Omistatko Doris Lessingin koko tuotannon? Hallitsetko narratologian, strukturalismin, uuskritiikin ja formalismin? Minä en. Olen 36-vuotias juontaja/toimittaja, perheenäiti ja luen mitä, missä ja milloin huvittaa.






























