Ihan Esana

Vedenaliset ei vetänyt minua pinnalle

20.9.2012

Maria Peura, Vedenaliset, Timo K. Mukka

Ajattelin tässä kerrankin lukea vähän tämän päivän suomalaista kaunokirjallisuutta, siis muutakin kuin runoutta ja tietokirjallisuutta. Valintani tosin osui jo vuonna 2008 Teoksen julkaisemaan Maria Peuran Vedenalisiin. Mutta eihän se nyt niin tarkkaa ole.

Maria Peura on tämän kirjan perusteella taitava kirjailija. Hänellä on persoonallinen tyyli, joka on jollain tavalla lyyrinen, samaan aikaan jotenkin haaveellinen, mutta myös raaka ja ehdoton. Se on samaan aikaan kiehtovaa, mutta siihen on vaikea päästä kiinni, mikäli haluaa pitää kiinni realismin vaatimuksista ajatuksissaan.

Kirjassa haetaan ilmiselvästi vähän sellaista Lapin villiä alkukantaisuutta, mutta siinä missä Timo K. Mukka onnistui tuossa alkukantaisuuden kuvauksessa, niin Peuran Vedenaliset ei. Valitettavasti, sillä luin kirjaa suurin odotuksin takakannen ylistyksen jälkeen. Mutta harvoinpa takakannen idylli vastaa todellisuutta.

Vedenaliset kertoo eristäytynyttä elämää saaressa viettäneestä Mirjasta, joka paikkakuvauksen perusteella muuttaa Tampereelle opiskelemaan, vaikka kaupungin nimeä ei suoraan mainitakaan. Ihmisarka ja säikky Mirja ei oikein sopeudu Tampereen vilinään, eikä oikein mihinkään muuhunkaan normaalielämään, sillä on elänyt alkeellisissa oloissa, nälässä ja kaiken normaalina pitämämme elämämme ulkopuolella.

Ja kuten Suomessa usein tapahtuu, rohkeutta opiskelijatyttökin hakee kapakassa kittaamalla, mutta omaa uutta laumaa ei löydy, mitä tyttö kovasti ilmeisesti kaipasi perheensä tilalle. Opiskelukaverikin sekoaa ja lähellä sekoamista tuntuu Mirjakin alati olevan.

En varmasti osaa ajatella niin kuin opiskelijatyttö ajattelisi, mutta en oikein päässyt tarinaan kiinni missään vaiheessa. Se vaikutti yksinkertaisesti jotenkin epäuskottavalta. Esimerkiksi on vaikea kuvitella, että ujo ja arka tyttö löytäisi oman yhteisönsä pohjoisafrikkalaisten keskuudesta, jos ei kommunikaatio onnistu suomalaistenkaan kanssa. Suomalaisten miesten kuvauskin kirjassa oli häiritsevän yksipuolinen.

Tai ehkä vain en yksinkertaisesti halua kuulua mihinkään laumaan tai yhteisöön, enkä sitä myöten pääse laumaa kaipaavien tarinoihin kiinni.

Kirja muuten loppui siihen, että Mirja puki päälleen burkhan ja jotenkin se minusta tuntui kaikkea muuta kuin Mirjan lapsuuden saaren kahleet vapauttavana asiana. Mutta voin sitten kai olla vain vanhanaikainen.

Mutta kuten sanoin, Peura on taitava kirjoittaja ja sitä silmällä pitäen jaksoin lukea kirjan loppuun.

Esa Pesonen

 
1.

Peura on hyvä kirjailija. Jeesus oli kipujen mies ja sairauden ystävä.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös