Mika Waltari: Kaarina Maununtytär

17.8.2009

Mika Waltari, Kaarina Maununtytär

ika Waltari, Kaarina MaununtytärSuhtauduin ehkä hieman epäröiden Waltarin teokseen tietäen sen romanttiseksi viihteeksi. Jo ensimmäisten sivujen aikana totesin kuitenkin helpottuneena, että Waltarin eittämättömät taidot kirjailijana tekivät lukukokemuksesta miellyttävän. Pidin kielestä ja tyylistä yllättävän paljon!

Kirjan nimi on mielestäni hieman harhaanjohtava, sillä teos kertoi enemmän Erikistä ja Ruotsin hovin poliittisista kiemuroista kuin Kaarinasta. Waltarille tyypilliseen tapaan naishahmot olivat myös aika yksinkertaistettuja Kaarinan ollessa tylsän hyveellinen ja melkein täydellinen, Katariina Jagellonican taas pohjattoman ilkeä Lady Macbeth -hahmo. Kyllä Forsgrenin Karin oli tätä lempeyden perikuvaa monta kertaa mielenkiintoisempi!

Kirjailijat olivat kuvanneet Kaarinan alkuajat hovissa hyvin eri tavalla. Forsgrenin teoksessa Karin oli ns. virallinen frilla, ja systeemi oli yleisesti tunnustettu sekä hyväksytty. Waltarin tarinan mukaan Kaarina oli halveksuttu jalkavaimo ja muiden mielissä kuninkaan ”portto”. En tiedä, kumpi on pitänyt todellisuudessa paremmin paikkansa. Hirveästi kyllä nyt kiinnostaisi tutustua myös historiallisiin lähteisiin, mutta toistaiseksi olen ehtinyt vain vilkaista ”perusteet” Wikipediasta.

Tämä alustus menee nyt ihan vertailuksi, mutta mieleen jäi myös, kuinka erilaisia olivat kirjailijoiden Yrjänä Pietarinpojat/Jöran Perssonit. Tosin Kolmen kuun kuningattaressa taidettiin viitata siihen, että Karin näki kyseisen miehen nimenomaan tämän maineesta eroavassa valossa. Mielenkiintoinen tyyppi Waltarin romaanissa oli hovinarri Hercules. Hovinarrit ylipäänsä ovat aika mielenkiintoinen erityispiirre historian hoveissa.

Waltarin romaani kertoi melko perinteisen rakkaustarinan - siis fiktiivisen sellaisen - kaiken nielevästä ja voittavasta tunteesta. Forsgrenin kuvaama romanssi oli todentuntuisempi ja arkisempi, vaikka hänenkin tarinassaan Erik ja Karin olivat selvästi rakastuneita.

Minkähän takia Waltari muuten kertoi lopun historiankirjoista poikkeavalla tavalla? Erikin vankeusaika oli kirjassa kuvattu hyvin eri tavalla, kuin Kolmen kuun kuningattaressa ja Wikipediassa. Ehkä kaikkea tietoa Erikistä ja Karinista ei ollut vielä 1940-luvulla saatavilla, tai sitten kirjailija vain halusi käyttää valtaansa muunnella tunnettuja faktoja omassa versiossaan.

Kiteytyksenä kirja oli mielestäni hyvä ja mielenkiintoinen, ja erityisesti ihastuin sen kieleen. Osittain sen tosin teki mielenkiintoiseksi aiemmin luettu Kolmen kuun kuningatar, joka oli mielestäni kuitenkin parempi versio Karinin tarinasta. Forsgrenin kirjan teki kiinnostavammaksi sen moderni ote, keskittyminen nimenomaan Kariniin eikä poliittiseen historiaan, ja varmasti myös naiskirjailijan tekstiin on minun helpompi samastua kuin vuosikymmenien takaiseen miehiseen runoiluun. Niin paljon kuin Waltarista pidänkin.

Ellit


Lukijoiden arviot kirjasta Kaarina Maununtytär:

  • 3 lukijoiden arviota
  • 4 kertaa arvosteltu tähdillä
Arvostele ja lue muiden arvioita

Karoliina

 
1.

Pidän jälkimmäistä selitystä uskottavampana, siis että Waltari esitti tosiasiat niin kuin itse halusi. Teoshan on fiktiota eikä mikään virallinen elämänkerta :) Eiköhän 1940-luvulla tiedetty Erikistä ja Kaarinasta/Karinista se, mitä nykyäänkin. En usko, että edes Valpo/Supo on ollut kiinnostunut noin vanhojen asioiden salaamisesta :o) :o)

2.

Hei T. Georgentytär,

en ajatellutkaan salaamista, vaan sitä, ettei kaikkia historiallisia lähteitä ole välttämättä löydetty/avattu vielä tuolloin. Yhä vieläkin löydetään uutta tietoa ”noin vanhoista asioista”. :)

Uskon silti itsekin, että Waltari on jostakin syystä nähnyt oman tarinansa vetävämpänä kuin todellisuuteen pohjautuvan. Tosin aika harvoin minusta historiallisiin henkilöihin perustuvissa romaaneissa keksitään oma versio näin selkeästi. On tietysti eri asia, mitä sinne faktojen joukkoon lisäilee.

Oletko lukenut tämän kirjan ja/tai Kolmen kuun kuningattaren?

3.

Olipa hyvä idea ottaa tämä kirja varjokirjaksi - muuten ei olisi ehkä koskaan tullut luetttua tätä, vaikka Waltarista pidän minäkin.

Kirja oli mielestäni selvästi romanttisempi kuin ”nykyversio” ja Kaarinan hahmo jäi tässä aika ohueksi - lähinnä Eerkin tukijana ja Eerikiin aidosti rakastuneena hänet tässä kuvattiin. Muutenkin kirjassa esiintyi huomattavasti vähemmän naisia kuin Forsgrenin kirjassa ja naisnäkökulmaa asioihin ei juuri löytynyt. Waltari ei paljonkaan kuvannut arkielämää linnassa, juominkeja lukuunottamatta, ja se mikä myös ihmetytti oli se että Eerikin tytärtä ei taidettu mainita kuin kerran tai kahdesti tämän syntymän jälkeen. No, varmaankin kuninkaan poika ja perijä oli sinä aikana tärkein, mutta tässä suhteessa olisi toivonut vähän Kaarinan äidintunteden kohdistuvan tyttäreenkin.

Waltari esitti kansan suosion kosiskelua yhdeksi syyksi sille että Eerik nai Kaarinan; Eerik haki kansan luottamusta ottamalla kansannaisen puolisoksi - siinä onnistumatta. En muista tuliko tätä näkökulmaa esiin Forsgrenin kirjassa - mielestäni siinä keskityttiin siihen kuinka Karinin älykkyys ja kyky saada Eerikin mieli rauhoittumaan olivat tärkeämpiä tekijöitä.

4.

Luin tämän kirjan heti, kun se ilmoitettiin varjokirjaksi. Valitettavasti en pysty enää kunnolla muistamaan yksityiskohtia, mutta tunnelmat muistan. Olin innoissani saadessani tarttua Valtariin40 vuoden jälkeen.Ensimmäisen Valtarini , Valtakunnan salaisuuden, luin 12-vuotiaana. Lainasin sen isoisältäni, joka referoi sen tapahtumia mielellään, ilmeisesti kirja oli koskettanut vanhan miehen mieltä.

Kaarina Maununtytär on kirjoitettu 40-luvulla ja kieli on selvästi erilaista kuin nykyisin. Muutama vanhahtava fraasi ja saman asian toisto seuraavassa kappaleessa häiritsivät ensin, mutta mitä enemmän luin sitä enemmän nautin kielestä.

Mielestäni kirjan päähenkilö oli Eerik eikä Kaarina toisin kuin Kolmen kuun kuningattaressa, jossa Kaarinan elämää kuvattiin vielä pitkään Eerikin kuoleman jälkeenkin kartanossaan, jossa jopa romanssin. Lapset Valtari on unohtanut lähes kokonaan Kaarinan elämästä. Odotin myös missä vaiheessa Kaarinan älykkyys ja kielitaito tulee esille, mutta odotustani ei palkittu. Olisivatko nämä ominaisuudet Forsgrenin keksintöä kuin myös frillat?

5.

Saman minäkin huomasin, Arja, Kaarina opetteli kyllä lukemaan mutta muuten ei hänen älykkyyttään tuotu esille. Ehkä Forsgren on siitä ajatusta kehitellyt, lukutaito ”kansannaisella” kun taisi olla erittäin harvinaista siihen aikaan.

6.

Minä en kyllä tästä kovin paljon pitänyt, taisin tykästyä liikaa Forsgrenin kerrontaan :)
Odotin otsikon perusteella, että kirja kertoisi Kaarinasta, mutta mielestäni hän kuitenkin oli sivuroolissa. sekopäinen Erik ei niinkään paljon jaksanut minua kiinnostaa. Kaarinasta henkilönä en saanut kirjan perusteella positiivista kuvaa. Olisikohan todellinen Kaarina ollut jotakin näiden kahden naisen välimaastosta?
Suhtautuminen jalkavaimouteen oli kirjoissa lähes vastakkainen. Tämä kuvannee enemmän kumankin kirjailijan aikakautta kuin alkuperäistä. Ottamatta moraalista näkemystä puoleen tai toiseen, mielestäni Waltari meni hieman liian pitkälle. Erityisesti minua tuohdutti kuvaus ”porton kruunu porton valtaistuimella” (kuningattaren kruunusta sängyllä). Rumasti sanottu!

7.

Todellakin (vanhan koulukunnan) miesnäkökulman huomasi siinäkin, että lapset olivat tarinassa vähemmässä kuin statistin roolissa. Kustaa-poika nyt esiintyi poliittisena pelinappulana, mutta muuten lapsia tai Kaarinan äidinrakkautta ei juuri mainittu.

Olen _muistaakseni_ lukenut aikoinaan jostakin haastattelusta, että Forsgren olisi kyllä tehnyt aika paljon taustatutkimusta kirjaansa varten, mutta toki Kaarinan pitkälle viety oppihalu ja älykkyys voivat olla kirjailijan kehittelemiä. Molemmissa kirjoissa hehkutettiin Karinin kauneutta. Mietin myös, onko siitä mainintoja historiallisissa lähteissä, vai oliko kyseessä vain yleinen taipumus tehdä romaanien päähenkilöistä kauniita, tai olettamus siitä, että jos Erik nai rahvasta, täytyi naisen ainakin olla superviehättävä.

Vaikea kuvitella, että Forsgren olisi keksinyt frillajuttua ihan itse. Mutta varmasti frilloihin/jalkavaimoihin suhtautumisesta on vaikea löytää vedenpitäviä todisteita - ihmiset ovat todennäköisesti ajatelleet asiasta eri tavoin, ja kumpikin kirjailija on valinnut sen mielestään todennäköisimmän tai kirjaan sopivimman näkökulman. Kaiken kaikkiaan Waltarilla oli kyllä aika kielteinen näkökanta kansan suhtautumisesta Kariniin.

8.

En ole Waltaria pitkään aikaan lukenut, mutta minulla on mielikuva, että hänen naishahmonsa tuppaavat usein olemaan stereotyyppisiä. Näin ainakin historiallisissa romaaneissa. Pienoisromaaneissa on kyllä vereviäkin naishahmoja, ainakin minusta.

Forsgrenin kirjaa en ole lukenut, pitää lisätä se lukulistalle.

9.

Joo, ainakin Sinuhessa naiset ovat yleisesti ottaen joko petollisia käärmeitä tai lempeitä lehmiä. No, Minea ei ole varsinaisesti lempeä, mutta kuitenkin jalustalle korotettu, hyveellinen nainen.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös