Natascha Kampusch:
3096 päivää
Toimii nyt tietokoneella,
älypuhelimella ja
tableteilla.
Katso luetuimmat.
30.10.2009
Juuri ilmestynyt MMM 2010 on kirjasarjan 60. vuosikerta, ja sen kunniaksi valittiin ensimmäisen kerran vuoden MMM-henkilö. Mitä Missä Milloin -henkilön valinta julkistettiin Helsingin kirjamessuilla perjantaina 23.10.
Mitä Missä Milloin 2010 on pitkän ja maineikkaan sarjan 60. vuosikerta. Aina ajankohtainen klassikko on nyt saanut uuden ulkoasun, jonka ansiosta teksti on entistä selkeämpää, ja sisältökin on yhä enemmän ajassaan kiinni. Uutta on myös vuoden Mitä Missä Milloin -henkilön valitseminen; ensimmäisenä kunniakkaan tittelin otti vastaan Kirkon Ulkomaanavun johtaja Antti Pentikäinen. Pentikäinen esitellään MMM 2010 -kirjassa, mutta lisätietoa löytyy myös päätoimittaja Mari Mikkolan blogista osoitteesta www.otava.fi/mmm.
Vuosikirjan selkärankana on tuttuun tapaan Suomen Kuvalehden toimituksen laatima 12 kuukauden uutiskatsaus, joka johdattaa lukijan vuoden puhutuimpien uutisten, ihmisten ja ilmiöiden äärelle. Uutiskatsauksen lisäksi vuosikirja sisältää artikkeleita monilta eri aloilta aina sotahistoriasta muotiin ja sarjakuvakatsauksesta ilmastonmuutokseen. Lisäksi mukana on uutta, kuumaa MMM-materiaalia, kuten jo mainittu MMM-raadin valitsema vuoden henkilö, sekä suosittujen vuoden uusien sanojen lisäksi kirjasta löytyy nyt myös vuoden sitaatit.