Plaza

Hannu Väisänen ja upean trilogian päätösromaani Kuperat ja koverat

17.3.2010

arkkitehdit, maalarit, takit, näyttelyt, taidelukiot, kapellimestarit, pääsykokeet, kengät, peruukit, kirjailija

Kuperat ja koveratKuvataiteilija-kirjailijan omaelämäkerrallisen trilogian valloittava päätösromaani on oikea runsaudensarvi.

Hymylahkolaisia ja itkuistuntoja, sokea maalari nimeltä Doris ja duffelitakki jonka sisältä löytyy arkkitehti…Savonlinnan taidelukio aatteellisine leireineen on vain alkusoitto Anteron itsenäistymisen ja taiteilijaksi kasvamisen tiellä. Taideakatemian pääsykokeiden jälkeen on otettava haltuun Helsinki.

Jo opiskelijaboksin etsintä osoittautuu monivaiheiseksi seikkailuksi, jonka edetessä Antero tutustuu mm. vaatteistaan ulos lihoneeseen operettilaulajattareen, kapellimestari Georg de Godzinskyyn ja pappisseminaarilaiseen joka käyttää peruukkia.

Anteron tunne-elämän mullistaa rakastuminen duffelitakkiin, ja arkkitehtiin takin sisällä. Liitto on kuin Orleansin piiritys, lyhyt mutta vaikutuksiltaan kauaskantoinen. Monenkirjavien kokemusten loppusummana Antero pääsee pitämään ensimmäisen omien töidensä näyttelyn. Avajaisista kehkeytyy viimeinen välienselvittely isän kanssa.

Hannu Väisäsen esikoisromaani Vanikan palat nosti lukijoiden odotukset korkealle, Toiset kengät voitti Finlandia-palkinnon. Myös trilogian päättävä Kuperat ja koverat on riemastuttava lukuelämys.

Kirjakauppa Suuri Kuu

 

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös